Halusin vaan tulla postailemaan ja kertomaan, että mulla on maailman parhaita ystäviä. Koska meidän ystävyys on "selvinnyt" mun Helsinkiin muutostakin niin hyvin, en usko että tää mun vaihtovuosi tulee muuttaman mitään. Kaikki mun parhaat kaverit Hämeenlinnassa käy samaa lukiota ja valmistuu nyt keväällä, ja mä oman tieni kulkijana tuun silloin vielä olemaan täällä Saksassa pääsemättä siis kokemaan heidän kanssaan kaikkea tätä abihommaa penkkareista lakkiaisiin. Vähän se mua silloin tällöin surettaa, mutta toivon tän kokemuksen olevan mulle sen arvoinen. Ne ei-niin-pysyvät ystävät kariutu mun osalta pois jo lukion ekana vuonna kun kaikkia ei ehtinyt näkemään päivittäin, mutta näiden tyttöjen kanssa se ei muuttanut mitään. Silti aina kun kokoonnuttiin porukalla jollekin, kaikki oli ihan kuin ennen. Osa näistä Chilling-tytöistä on mulle vasta aika uusia tuttavuuksia joiden kanssa ollaan silti ystävystytty tosi hyvin, toiset taas ihan lapsuudesta asti.
Mulle tää meidän Chilling-porukan kaverikuva oli tosi tärkeä. Koska ei olla tällä porukalla tunnettu vielä yläasteella (eikä edes oltu kaikki samalla yläasteellakaan), ei olla ikinä voitu ottaa yhdessä kaverikuvaa. Silloin, kun räpsitään kuvia porukalla, aina on se yksi jonka täytyy olla kameran takana ja silloin joku jää siis uupumaan ryhmäkuvista. Toi oli mun vikan Suomiviikonlopun perjantaina, ja koska mulla ei tosiaan ollut syksyllä Suomessa koulua ollenkaan, pääsin tyttöjen mukaan tuohon kuvaan. Rakastan tätä kuvaa niin paljon, ja se onkin mulla taustakuvana siitä lähtien kun sain sen.
Osa mun kavereista oli myös mun synttäreinä käynyt meillä kotona synttärikahveilla äitin ja Miken luona mua juhlistamassa, vaikken tietenkään itse ollut paikalla. Suunnitelmissa oli ollut päästä skypettämään mun kanssa, mutta koska mun päivä meni Kölnissä, olivat tytöt kuitenkin päättäneet käydä piipahtamassa meillä. Kuten meillä täällä Saksassa sanotaan; dass ist Liebe. ♥
Siskoni ♥ Hänestä ei onneksi tarvitse olla kauaa enää erossa, koska jo kuukauden ja kahden päivän päästä pääsen vihdoin taas halaamaan häntä Sannin tullesssa tänne mun luokse. Neiti tulee lentämään ihan yksin tänne, ja minä sitten lentokentällä häntä vastaanottamassa vastuuntuntoisena täysi-ikäisenä hehhehee. Sanni kun ei vielä niin vanha ole, mun pitää siis käsittääkseni oikeasti mennä häntä about lentokoneen ovelle vastaan ja mähän en siis yhtään vastuuntuntoisemmaksi ole tullut, vaikka se 18 vuotta täyteen tulikin. Onneksi seuraava host-perhe tulee mukaani huolehtimaan meistä.
Heltsun ja Olgiksen kanssa tuli vietettyä varsin riehakas ja sekopäinen kesä milloin mitäkin tehden; kuvaussessessioita (onnistuneempia ja niitä vähemmän onnistuneita..), unohtumaton reissu Tallinnaan, autolla ympäri Hämeenlinnaa ajellen minä aina vapaaehtoisesti takapenkkiläisenä, lukuisat yökyläilyt milloin kelläkin mutta useimmiten meillä, avicadopastakokkailut, uintireissut ja ja hullut inside-läpät tekivät mun kesästäni varmasti yhden elämäni parhaista. Näitä hetkiä muistelen lämmöllä ja välillä vähän kyyneleet silmissäkin täällä ollessani, koska en usko ikinä löytäväni vuoden aikana yhtä hullunkurisia ja ihania ystäviä kuin mitä mulla siellä Suomessa on. ♥
Tässäkin yksi syy siihen, miksi just nää mun kaverit on maailman parhaita; Läksiäislahjaksi sain heiltä ison pinon kirjekuoria, joissa jokaisessa lukee millä "fiiliksellä" se pitää avata. Synttäreille, jouluksi, vapuksi, jos Saksa tökkii tai jos on ikävä vanhempia Suomessa, jokaiselle löytyy oma kirjeensä. Tää palelukirje odottaa seuraavaa kertaa kun lämmitys menee rikki, koska edellisellä kerralla en muistanut tämän kirjeen olemassaoloa. :)
Mulla itselläni koti-ikävää on pitänyt poissa (Fazerin sinisen lisäksi..) todella tiheä yhteydenpito sinne Suomeen. Koska Saksa ei ole kovinkaan kaukana Suomesta ja aikaeroakin on vain se yksi tunti, mulle sellainen melkein päivittäinen juttelu vanhempien kanssa ja kavereiden kanssa ehkä viikoittain sopii ihan hyvin. Iskän kanssa olen skypettänyt kerran, äitin kanssa useammin mutta yleensä kyllä ihan tärkeistä asioista kuten kouluhommista joita olisi hankala Whatsapin välityksellä hoitaa, ja Olgan ja Helenan kanssa pari kertaa. Mä en näe tässä mitään huonoa, että pidän yhteyttä Suomeen noinkin usein. On kiva olla perillä siellä tapahtuvista asioista (Iltalehti ja HS päivittäisessä käytössä täälläkin) ja pitää huolta ettei pääse unohtumaan/unohtamaan. Oon myös kuullut tapauksia, ettei haluta pitää kotimaahansa oikeastaan ollenkaan yhteyttä, mutta mä ainakin olen tyytyväinen tällä lailla.
(äiti: ne hyvän yön viestittelyt vois silti jättää laittamatta, oonhan mä jo 18 vee..)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti