Herbstferien

Ensimmäinen lomaviikko kului Dortmundissa Amelien luona vaihtovuoteni parasta aikaa viettäen, josta kertoo myös se ettei mulla ole viikolta yhtäkään kuvaa otettuna. Puhelimesta löytyy pari peiliselfietä vaatekaupoilta joissa päiväni vietin, mutta muuten ei tullut yhtäkään kuvaa otettua vaikka kamera kulki mukanani jokaisena päivänä... Tällä kertaa saatte siis tyytyä kuviin jotka otin tunnin odotteluni aikana Essenistä maanantaiaamuna. Essen oli tosi kaunis kaupunki myös, mutta musta Dortmund on kyllä vielä ihanampi; se muistuttaa jotenkin vähän Tallinnaa vanhoine rakennuksineen ja säätkin olivat "siellä pohjoisessa" enemmän Suomen tasoa ainakin sateisuuden perusteella. Se ei kuitenkaan paljon menoa haitannut ja viikko oli ihan loistava! Shoppailua, kaupungin kiertelyä, juhlimista, tanssimista, hyvää ruokaa ja musiikkia ja paljon uusia tuttavuuksia.

Amelie on ollut Meksikossa vaihdossa ja eräänä päivänä pätettiin sitten kokata Meksikolaista ruokaa Amelien kämppiksen kanssa. Koko kokkailuprosessi oli hauska ja oli ihana päästä tekemään kaikki (maissilastuja lukuunottamatta) ihan alusta alkaen itse. Kokattiin quesadilloja lohkoperunoiden, salsan ja quacamolen kera. Aivan mielettömän herkullista, jolta se myös kuulostaakin!

Yhtenä päivänä päätettiin elää kunnon opiskelijaelämää pastaa ja tomaattikastiketta syöden viikon ja kuukauden ollessa jo lopuillaan, ja samoin siis myös rahojen... Tuli kyllä kunnon #throwback Helsinkiaikoihin, jolloin oikeastaan elin pelkästään nuudeleilla ja pastalla. Söin myös mama vegetablenuudeleita, joita löydettiin thaikaupasta Dortmundista ja joita sitten raahasin ison kasan tänne kotiin.

Viikon aikana sain vihdoin aikaiseksi käydä ripsihuollossa. Pakko muuten täälläkin päivitellä tämän "kehityksen edelläkävijämaan" hidasta keitystä noissa ripsiasioissa. Suomessa mulla on jo reilu puoli vuotta ollut volyymiripset käytössä, jotka on siis paljon luonnollisemman näköiset ja pysyvät parempina kauemmin. Tänne tullessani aloin kuumeisesti etsiä volyymihuoltopaikkaa, ja pitkän etsinnän jälkeen tulin tulokseen: tuo maailman paras keksintö ei ole vielä rantautunut Yhdysvaltoja, Australiaa, Suomea ja Ruotsia kauemmas. Tähän päädyin mm. Instagramin #volymelashes -kuvien perusteella, jotka kaikki olivat noista mainitsemistani maista kotoisin. Niiden tänne saapumista odotellessani joudun nyt siis tyytymään näihin kömpelöihin ja helposti putoileviin ripsienpidennyksiin. Hyviä huoltopaikkojakin tuntuu olevan muuten tosi vaikea löytää täältä. Dortmundinkin kokoisesta paikasta löytyi vain kaksi huoltopaikkaa ja nää on silti ihan surkeasti laitetut.

Onneksi Montabaurissa ei ole tällaisiä herkullisen näköisiä smoothie- ja hedelmäkojuja joka paikassa, sillä silloin olisin varmaan entistäkin köyhempi.

Voisin jossain vaiheessa kuvailla mun täällä tekemiäni ostoksia, koska niitä on ehtinyt kertyä jo varmaan toinen matkalaukullinen. Eilen äiti lähetti mulle ekan paketin Suomesta ja vidoin saan myös mun lämpimät hupparit ja muut käyttöön. Itse lähetän myös tällä viikolla paketin Suomeen lähinnä siskon joululahjoja sisältäen. 

Viikkokatsaus

Johan on ollut toiminnantäyteinen viikko ja viikonloppu takana. Viime viikonloppuna Olli tuli tänne Montabauriin ja sunnuntaina mentiin Frankfurter Büchmesselle eli kirjamessuille Frankfurtiin. Kirjamessujen teemamaana oli Suomi ja siellä tavattiin muutamia suomalaisia ihmisiäkin. Käytiin myös lauantaina mun hostäidin kanssa Limburgissa ostoksilla ja kiertelemässä. Limburgissa söin myös ekan kunnon salaattini Saksassa, koska täällä Saksassa syödään tosi vähän kasviksia. Ylipäänsä Saksassa nää ruokatottumukset on ihan kummallisia, mutta niistä haluan kyllä ehdottomasti kertoa ihan omassa postauksessaan. Illalla mentiin "juhlistamaan" mun kolmannen host-veljen viimeistä viikonloppua Saksassa Montabaurin pikkubaariin, jossa sattuikin olemaan meneillään Octoberfest. Maanantaina Mathias tuli vielä sanomaan heipat mulle, ja oikeesti pakko sano että ihan sydäntäsärkevää ettei päästy ton enempää toisiimme tutustumaan koska meillä oli aina tosi hauskaa sulkapallossa ja whatsappaillessa, ja nyt hän on jo toisella puolella maapalloa eikä ole tulossa takaisin ehkäpä kahteen vuoteen. Vaihtovuosi, elämän paras vuosi mutta ehdottomasti myös rankin mm. näiden hyvästelyjen takia.

Viime viikolla koulussa tein tosiaan ekan ison kokeeni, joka meni ihan okei. Piti vastata neljään kysymykseen, mutta mun aika riitti vain yhteen ja puoleen. Toivon kuitenkin että edes läpi pääsisin. Maanantaina liikkatunnilla mulle muuten tapahtui jotain tosi outoa; mä olin ryhmän paras jossain lajissa. Meillä oli kuntotestit meneillään ja vikana lajina oli hyppynarulla hyppiminen, jonka en edes tiennyt olevan sinänsä mikään urheilulaji. No anyways, hypin kahdessa minuutissa melkein 250 hyppyä ja sain täten pistettä vaille parhaan. Kaikista muista lajeista sain 2-4p, mutta tosta 14p. Haha.
Keskiviikkona aamulla päätin lähteä kouluun kovasta flunssasta huolimatta, mutta koska iltaan mennessä olo oli vain entistä huonompi, vietin torstain sängynpohjalla maaten salbeiteetä (googletin just että suomeksi kyseessä on salvia ja nyt ymmärrän miksen siitä pidä) juoden. Keskiviikkoiltana huonosta voinnistani huolimatta lähdin koululle kuudeksi pidettävään Austauschmesseen, jossa siis oli eri vaihtojärjestöjen edustajia kertomassa nuorille ja vanhemmille vaihto-oppilasvuodesta. Siellä YFUn edustajana oli tyttö, joka oli ollut viisi vuotta sitten Kontiolahdella vaihdossa, ja pääsin sitten puhumaan hänen kanssaan suomea. Oli niin hauska kuunnella, kuinka hän edelleen osasi tosi hyvää suomea ja kuinka ihanaa Idän murretta hän puhui. Sain myös yhden pojan oikeasti innostumaan Suomeen vaihtoon hakemisesta mun Tatu ja Patu -kirjan ja omien kertomuksieni perusteella, joten ei todellakaan ollut mikään turha reissu. Muutenkin oli kiva päästä höpöttelemään ihmisten kanssa ja kertomaan omia kokemuksia Rotareista ja Saksasta muutenkin. Oli ihanaa, kun kaikki kehuivat mun saksantaitoja ja olin vaan ihan hihihii. Se piristää niin paljon omaa päivää kuulla joltain kehittyneensä puhumisessa!

Perjantaina kävin koulun jälkeen juhlistamassa loman alkua kaverin kanssa lounastaen ihan mielettömän hyvässä "leipomossa", jossa sai salaattia, pizzaa, pastaa ja ihana leivonnaisia. Illalla menin Kirmesjugendien kanssa tänne Hollerin Rathauselle iltaa istumaan ja jälleen myöskin syömään. Lauantaina autoin koko päivän hostisää puutarhassa pähkinöitä poimien, ja illalla mentiin Octoberfesteille tänne Holleriin. Olin vieläkin väsynyt perjantain juhlimisesta, joten lähdin kotiin jo kymmenen jälkeen ja menin suoraa nukkumaan. Tänään olen vain pakkaillut, leiponut elämäni ensimmäisen marmorikakun ja ottanut rennosti. Onnistunut viikonloppu siis takana.

Ompas mun suomenkielen taidot huonontuneet jo tässä ajassa... Saksaa en kuitenkaan osaa vielä vastavuoroisesti kirjoittaa paljon ollenkaan. Olen pyytänyt kaikkia kavereita aina korjaamaan whatsapissa tms. jos kirjoitan väärin, mutta tässä vaiheessa se alkaa olla jo aika ärsyttävää kun edelleen teen niitä samoja virheitä koko ajan.
Edelleen oon hieman nuhainen ja yskäinen, mutta parempaan päin ollaan jo selvästi matkalla ja se on hyvä sillä: MULLA ALKOI SYYSLOMA. Saksa taitaa olla maailman ainoa maa, jossa syysloma kestää kaksi viikkoa yhden sijaan mutta kelpaa mulle. Huomenna aamulla ennen kuutta otan suunnaksi Essenin, jossa vietän aamupäivän pelimessuilla kolmansia host-vanhempiani auttaen purkuhommissa ja ehkä hieman kaupungilla kävellen, myöhemmin Amelie tulee hakemaan mut luokseen Dortmundiin. ♥ Oon tosi innoissani, suunnitelmissa on viettää kivaa aikaa yhdessä, shoppailla, tavata toista suomalaista Rotaryvaihtaria, syödä hyvin, käydä ripsihuollossa ja kampaajalla...

Meine Schule

Vihdoin ajattelin saada aikaiseksi teille esittelyä tästä mun koulusta ja muutenkin Saksalaisesta koulujärjestelmästä ainakin täällä Rheinland-Pfalzissa jossa siis asun. Kerron ensin ihan perustietoja. Kouluni nimi on siis Mons-Tabor Gymnasium (MTG) ja koulussa on oppilaita reilut 1 500. Se pitää kuitenkin sisällään kaikki luokat ala-asteesta (5-10) überstufeen (11-13). Suomen lukiota vastaa siis toi überstufe, jonka ekalla luokalla (11) mä oon. Mun luokka-asteella on yhteensä seitsemän Stammkurssia, eli luokkia. Näihin luokkiin jakauduttiin pääaineiden mukaan, eli esim mulla on Sozialkunde yks pääaineista niin oon SK lk 1 luokalla, eli Yhteiskuntaoppia pääaineena opiskelevien ryhmässä 1. Tiedän, kuulostaa hankalalta ja monimutkaiselta ja sitä se myös on. 

Koska joudun jokatapausessa "toistamaan vuoden" Suomeen palatessani lukiossa, koulussa mun ei siis tarvitse saada numeroita. Kuitenkin esim. Yhteiskuntaopin tunneilla joudun ihan tosissani tekemään töitä mm. esitelmien ja kokeiden muodossa. Ensi viikon tiistaina joudun ensimmäiseen suureen kokeeseeni täällä Saksassa. Haha, mitähän siitäkin tulee kun en varmaan edes kysymyksiä ymmärrä. 

Saksassa opettajia siis teititellään ja überstufella jotkut opettajat teitittelee myös oppilaita. Mulla tulee aina niin vanha olo kun joku puhuttelee mua "Sie" -muodossa, mutta eiköhän siihenkin ajan kanssa totu. Toi teitittely on välillä tuottanut mulle vähän vaikeuksia ja usein joudunkin sopertamaan du- ja sie -muotojen välillä aika kauan ennenkuin saan sanottua sanottavani. Opettajat eivät kuitenkaan ole pahastuneet vaikken ole muistanut sanoa Sie, sillä olen sanonut että Suomessa sanotaan ihan sinä niin ovat sitten ymmärtäneet vähän mun "hölmöilyjä". 

Koulun urheilukenttä ja taustalla Schloss Montabaur, joka iltaisin hohtaa keltaisena tänne meille asti.

Täällä tää lukio vastaa mun mielestä enemmänkin Suomen yläastetta puhelinkieltoineen ja ulkoiluvälitunteineen. Mä en muutenkaan oo kovin ihastunut tähän Saksalaiseen koulusysteemiin, mutta kyllä täällä nyt yhden vuoden kestää. En kuitenkaan esim. tajua miksi opettajien pitää aina tehdä kirjallisia kyselyitä ja muutenkin käydä ihan omin silmin katsomassa että kaikki ovat tehneet läksynsä. Suomessa lukiossa ajatellaan sen olevan jokaisen oma asia, tekeekö ne läksyt vai ei, ja pakko sanoa että mä pidän enemmän siitä tyylistä. Myös toi tuntien kesto on ärsyttävän lyhyt, kun Suomessa on jo niin tottunut siihen 75 minuuttiin, että täällä nää 45 minuuttiset tunnit tuntuu menevän ihan supernopeasti.

Uusi ja vanha Sporthalle

Mun piti kesällä valita itselleni täällä opiskelemani pääaineet (LK) ja yksi vieras kieli espanjan, ranskan ja latinan välillä. Koska noista espanja oli ainoa jota osasin sen pari sanaa, valitsin sen. Täällä mulle kuitenkin valkeni, että muut ovat opiskelleet espanjaa jo kaksi vuotta ja minä vain yhden kurssin. Kävin sitten tiedustelemassa muita vaihtoehtoja espanjan tilalle, ja nyt opiskelenkin sitten ranskaa nollakurssilla kahdeksan ammattikoulusta vaihtaneen pojan kanssa. Pääaineeksi piti valita yksi reaali, joksi valitsin yhteiskuntaopin. Tiedeaineeksi vaihtoehtoina oli fysiikka, kemia ja matikka, ja joku niistä oli pakko valita joten päädyin matikkaan. Tänne tullessani heti ekalla tunnilla kuitenkin tajusin pääainematikan vastaavan Suomen pitkää matikkaa ja sen vaihdoin siis pois aika nopeasti. Leistungskurs-aineita opiskellaan viisi kertaa viikossa 45min, jonka takia myös halusin matikan pois. Nyt opiskelen Grundkurs (pakollinen aine) matikkaa ja sitä on vain kolme kertaa viikossa. Parempi näin siis. Pääainekieleksi piti valita ranska, saksa tai englanti ja valitsin tietenkin englannin. 

Koulun pihaa, jossa sitten värjötellään aina pidempinä välitunteina. Viel spaß

Tässä rakennuksessa sijaitee koulun Kioski, luokat 5-9 (meno on siis kun päiväkodissa), remontissa olevat luokat, pari tietokoneluokkaa ja muutama MSS-raum, jotka on siis überstufen opiskeluun tarkoitettuja. Ala-astelaiset opiskelee aina samoissa luokissa, kun taas me vaihdetaan luokkia aina taukojen aikana.

Saksassa myös puuttuu joitain meille suomalaisille täysin normaaleita kouluaineita, kuten filosofia, terveystieto ja psykologia. Taideaineet (tai siis kuvis ja musa) on myös ainakin Kallion tunneista tosi paljon eroavia, koska koulussa ei edes ole soittimia tai maalaustarvikkeita yms. joten tunneilla analysoidaan vaan jotain rakennuksien kuvia tai opiskellaan musiikin teoriaa ja historiaa. Muutenkin ikävöin ihan hirveästi Kallion taideaineita. Oon kyllä niin onnekas kun oon päässyt Kallioon opiskelemaan, en tiiä miten mun pää olis kestänyt tavallisessa lukiossa ilman taideineita. Katson muuten vamaan joka päivä jotain aamunavausvideoita tms. videoita Kalliosta, koska ne saa mut vaan niin hyvälle tuulelle ja niitä katsoessa on ihana fiilistellä omaa kouluaan. 

Pahoittelen, että tuli jotenkin ihan katkonaista ja varmasti myös hankalalukuista tekstiä. Oon koittanut kirjoittaa tätä postausta tosi monta tuntia jo, ja nyt vaan halusin saada sen julkaistua ja painua nukkumaan. Seuraavalla kerralla parempaa laatua luvassa, okei? :)

Gute nacht! 

Dritte Oktober

Viime perjantaina, lokakuun kolmantena Saksassa juhlittiin Saksojen yhdistymistä, eli ns. itsenäisyyspäivää. Täällä meillä päin ei mitään suurempia tapahtumia ollut, mutta lähdin seuraavan host-perheeni kanssa ajelemaan Luxenbourgin rajaa kohti maisemia ihailemaan ja ihan vaan pyörimään. Oli kiva tutustua heihin paremmin, sillä ekalla kerralla heidät tavatessani puhuin vielä tosi huonoa saksaa ja he taas eivät kovin paljon englantia puhu. Tällä kertaa kuitenkin juteltiin paljon kaikesta ja oli kiva viettää päivää heidän kanssaan. He asuvat tosiaan tässä ihan lähellä ja uskon että heillä tulen viihtymään varsin mainiosti, varsinkin koska heillä on maailman hellyyttävin koira jota sitten pääsen rapsuttelemaan joka päivä. 

Ensimmäisenä ajettiin puolentoista tunnin päähän (puolessatoista tunnissa pääsee muuten Saksassa paljon kauemmas kun Suomessa koska nopeusrajoituksia ei isoilla teillä ole) Monreal-nimiseen pikkukylään. Kylä oli täynnä saksalaisturisteja, eikä törmätty yhteenkään ulkomaalaiseen turistiin tuona päivänä tuossa kylässä. Ihailtiin kauniita maisemia, otettiin kuvia ja nautittiin lämpimästä kesäsäästä. Jopa minä tarkenin koko päivän t-paidalla!

Käytiin myös Saksan suurimmalla F1-radalla katsomassa autoja ja ajelemassa itsekin aluetta ympäri. Paikan nimi on Nürburgring ja sekin on tässä aika lähialueella. Siellä nähtiin mm. 180 000 euron (tai sitten ei, tälläinen muistikuva jäi?) arvoinen Transformers-elokuvien pohjalta suunniteltu Bumblebee-auto. Iskä jos luet tätä niin siinä olis mun synttäri- ja joululahjatoive, hehehee. En kyllä tajua kuka maksaa autosta noin paljon rahaa, sillähän sais oikeesti ostettua talon tai ainakin asunnon! Itsehän en siis todellakaan olisi autoa tunnistanut, mutta 14-vuotias tuleva hostveljeni tunnisti ja mä sitten sivistyneenä kaikki Transformers-leffat nähneenä tyttönä tunnistin sen olevan se keltainen auto muiden tavisautojen keskellä. :)

Paras osa viimeiseksi elikkä ruoka: Syötiin Monrealissa ranskalaisessa ravintolassa Tarte Flambéeta (Flammekueche). En oiken vieläkään tiedä mistä se pohja koostui, mutta maistui vähän tortillalätylle tehdyltä pizzalta. Hyvää oli, vaikka tosi pippurista ja pudotin yhen tollasen pizzapalan mun housuille ja loppupäivän Billi (koira siis) nuoli mun housuja ja kuolasi niihin. Oi kun tuli ikävä omia koiria ton yhden hölmön touhuja katsellessa. ♥

Passenger @Jahrhundrethalle Frankfurt

Lauantaina koitti vihdoin mun kauan odottama päivä, jota olin odottanu varmaan maaliskuusta lähtien. Silloin sain facessa viestiä tulevalta host-siskoltani Amelielta, joka kysyi haluanko lähteä hänen ja parin kaverin kanssa katsomaan Passengeria Frankfurttiin. No tottakai haluan!
Keikkapaikka oli Jahrhundrethalle, joka sijaitsi aika kaukana Frankfurtin keskustasta ja oli yllättävän pieni. Veikkaan että paikanpäällä oli yhteensä 7 000-10 000 ihmistä. Se kuitenkin teki itse keikasta paljon tunnelmallisemman. Kun meitä esim. pyydettiin olemaan ihan hiljaa jonkun biisin aikana niin koko sali hiljeni ihan täysin.
Ennen keikkaa ajettiin keikkapaikan parkkipaikalle, jätettiin auto sinne ja mentiin julkisilla lentokentän lähellä olevaan kauppakeskukseen. Siellä syötiin Vapianon Aasiaversiossa, en muista paikan nimeä. Pyörittiin myös kaupoilla, mutten ostanut mitään. Syyslomalla pääsen kuitenkin Dortmundiin Amelien luokse ja siellä taas mm. Primarkiin. Tällä kertaa mulla kuitenkin on melkein koko viikko aikaa siellä shoppailla ja hangailla Amelien kanssa. En malta odottaa!

Nyt on sitten "Let her go" kuultu livenä. Se biisi on mulle niin tärkeä, etten oikeesti voi sanoin kuvailla sitä hämmennystä onnesta kun oikeesti tajusin että tossa ihan alle 10m päässä Passenger laulaa sitä melkein kun mulle. Kyynelkanavat aukesi myös "Driving to New York" -biisissä, koska tarina sen biisin takana on maailman kauhein ja samalla kaunein. Nykyään en voi olla kuuntelematta sitä biisiä itkemättä.

Hävettää myöntää, mutta mulla ei muuten ollu hajuakaan että Passenger on vaan yks ihminen eikä bändi. Keikasta mahtavan teki kuitenkin myös se, että lavalla ei ollut ketään muuta kuin toi Michael ja sen kitara. Eikä todellakaan vetäny playbackina. Lisää keikkoja on vielä tässä kuussa luvassa, ja siitä seuraavasta keikasta oon jopa enemmän innoissani kun Passengerista. Veikkauksia, kuka matais olla kyseessä? 

Keikan jälkeen lähdettiin ajamaan takasin Montabauriin Limburgin kautta. Limburgissa käytiin Mäkkärissä herkuttelemassa vähän mäkkiruualla, koska sithän ei Montabaurista saa. Maistui kyllä kasvishamppari ja mäkin ranskikset niin hyvältä reilu kuukauden tauon jälkeen!

Syvällisempä pohdintaa

Hallo!

Eilen tuli kuukausi täyteen täällä Saksassaoloani. Helppoa ei todellakaan ole tämän ekan kuukauden aikana ollut, mutta kertaakaan en ole Suomeen tosissani halunnut lähteä. Koti-ikäväkään ei onnekseni ole painanut ollenkaan, sillä pidän paljon yheyttä perheeseeni ja jonkin verran myös kavereihin. Uskon etten missään vaiheessa sinänsä tule suurta ikävää potemaankaan *koputtaa puuta* sillä tiedän kaikkien mulle tärkeiden ihmisten olevan vain muutaman tuhannen kilometrin päässä, ja tarvittaessa pääsen takaisin parissa tunnissa jos sellainen tilanne tulisi. Tunteet menee jokaisena päivänä ihan mieletöntä vuoristorataa; Illalla saatan olla valmiina pakkaamaan laukut ja vaihtamaan maisemaa (lähinnä täältä kylästä pois), kun taas aamulla (ainakin viikonloppuisin kun ei tarvitse herätä 6:24) taas saatan rakastaa tätä maata sydämmeni pohjasta. Ongelmilta en kuitenkaan ensimmäisen kuukauden aikana välttynyt.
Tän postauksen kuvina on täältä lähiympäristöstä tänään räpsimäni kuvat. Kuten nääte, täällä on vielä ihan kesäkelit.

Ensimmäinen ongelmakohta ainakin usein mulle tuntuu olevan tän paikan sijainti. Suurin osa mun piirin, 1810:n vaihtareista asuu Kölnin ympäristössä ja viikonloppuisin he usein tapaavat toisiaan milloin mitä puuhaillen. Itse asun eri osavaltiossa, piirin ihan rajalla oikeastaan ilman muita vaihtarikavereita. Mulla menee Kölniin melkein pari tuntia junalla ja junat on täällä tosi kalliita. Tuntuu siis välillä, että missaan tärkeän osan tähän vaihtoon kuuluvasta muihin vaihtareihin tutustumisesta, kun en koskaan pääse minnekään. Hommaa ei yhtään helpota se, että esim. siellä päin asuvilla alkoi syysloma tänään, ja mulla vasta parin viikon päästä kun muut ovat jo takaisin koulussa. Toisaalta luokallani oleva tyttö, joka oli viime vuoden Perussa Rotareiden kautta sanoi, että näin on parempi sillä nyt "joudun" oikeasti tutustumaan saksalaisiin ihmisiin enkä vain muihin vaihtareihin. Tämä pitää kyllä erittäin hyvin paikkaansa, ja ainakin opin saksaa nopeammin.
Alkuviikosta sain myös kokea Rotarisääntöjen kurjuuden, kun en saanut lupaa lähteä Oktoberfesteille muiden vaihtareiden kanssa Kölniin. Olen kuulemma liian nuori ja Köln on liian suuri kaupuki minulle. Tiesin kyllä jo ennen tänne tuloani, että luvan kysyminen jokaiseen reissuun yms. tulee ärsyttämään minua suuresti, ja niin se on kyllä ollutkin. Kuitenkin täytän parin kuukauden päästä 18 ja olen asunut omillani melkein kaksi vuotta, jona sain aika vapaasti päättää menemisistäni. Täällä iälläni ei kuitenkaan ole mitään väliä ja säännöt ovat tiukat ja niitä on noudatettava. Kuitenkin ärsyttää ihan järjettömästi, sillä olin niin innoissani lähdössä Oktoberfestia juhlimaan ja se oli Saksa Bucketlistini ensimmäinen kohta, jota en nyt pääsekään kokemaan. :(

Pari viikkoa sitten vietin viikonlopun aivan loistavassa seurassa muiden tän piirin vaihtareiden kanssa Solingenissa Inboundwochenenden muodossa. Viikonloppu sisälsi paljon tanssia (en vieläkään ymmärrä lattareiden synnynnäistä lanteidenkeikutustaitoa), pinssienvaihtoa, muihin vaihtareihin tutustumista, luonnossa liikkumista ja kaatosateessa kävelyä. En oo eläessäni nähny yhtä suuria muutoksia säässä yhden viikonlopun aikana; ensin satoi ihan kaatamalla, puolen tunnin päästä reilu 20 astetta lämmintä ja aurinko porotti täydeltä taivaalta. Mentiin tuolihissillä Solingenin läpi, käveltiin metsässä, käytiin Solingenin linnassa ja paljon muuta. Lauantaina metsäretken jälkeen mentiin syömään vohveliannokset sellaiseen pieneen ravintolaan. Siellä mun silmät alkoi yht'äkkiä turvota, enkä pystynyt pitämään niitä yhdessä vaiheessa auki melkein ollenkaan. Hieman siinä alkoi paniikki itselle syntyä ja kyyneleet valua silmistä, kun ei yhtään tiennyt mistä moinen johtui. Paljonhan mulla terveysongelmia on ollut, muttei koskaan ennen allergista reaktiota. Jes. Pahin silmien turvotus meni ohi muutamassa tunnissa, mutta illalla koko kroppani, kasvoja lukuunottamatta, meni täyteen punaisia hyttysenpiston näköisiä pilkkuja. Siinä vaiheessa mua lähdettiin viemään apteekkiin hakemaan lääkkeitä, sillä varmistuttiin siitä että kyseessä oli allerginen reaktio. Sinä iltana en sitten paljoa ehtinyt muiden kanssa olla, sillä apteekki oli kaukana, kaupungissa oli ruuhkaa jonkun juhlan takia ja ei meinattu mistään löytää parkkipaikkaa. Onneksi mukanani oli kuitenkin koko ajan ystävällinen Rotarimies, joka oli ammatiltaan lääkäri. Hän rauhoitteli mua ja valitsi oikeat lääkkeet apteekista. Eilen hän oli vielä laittanut sähköpostia host-äidilleni ja tiedustellut vointiani. Rotarit kyllä todellakin pitää huolen meistä. 

Toisin sanoen, mulla siis meni viikonloppu vähän ohi noiden allergoiden ja niistä murehtimisen takia. Onneksi ehdin kuitenkin perjantaina pitää hauskaa lauantainkin edestä, ja vielä tänä vuonna meillä on toinenkin tuollainen viikonloppu. Se sattuu olemaan samana viikonloppuna, kuin Suomen itsenäisyyspäivä, Team Suomi aikoo opettaa ihmiset laulamaan Maamme-laulua ja muutenkin pistää koko porukan juhlistamaan meidän rakasta Suomeamme. ♥

Tuolla Solingenissa meille järjestettiin myös pienimuotoinen Saksan koe, jonka avulla haluttiin selvittää se lähtötilanne, missä meidän kielitaitomme tällä hetkellä on. Mä olin hieman etukäteen jännittänyt tuota koetta, mutta ihan turhaan. Meidän tehtävänä oli puhua oikeastaan mistä vaan, selittä lehtiartikkelin kuvien tapahtumia ja kirjoittaa pari lausetta hostperheestämme. Saatiin myös itse valita ryhmät, ja mun ryhmään kuului suomalainen Olli ja georgialainen Zura. Osataan kaikki keskivertoa paremmin saksaa, joten saatiin keskustelu sujumaan hyvin, ja loppupeleissä puhuttiinkin varmaan puolet kauemmin kuin muut siellä "kokeessa". Kokeen siitä teki se, että meidän mukana istui joku paikallisen Rotaryklubin mies, joka kuunteli, kyseli muutamia kysymyksiä ja seurasi viereltä muistiinpanoja tehden meidän siinä samalla puhuessa. 

Joulukuussa pidetään sitten uusi koe, jolla varmistetaan kaikkien kehittyneen saksassa omaan tasoonsa nähden. Mulla olisi tavoitteea puhua sujuvaa saksaa siihen mennessä. Vaikka siihen vain reilu pari kuukautta aikaa on, huomaan kehittyväni joka päivä huimasti ja ymmärtäväni päivä päivältä enemmän asioita koulussa ja kotona. Edelleen turvaudun englantiin varsinkin vakavammista aiheista puhuttaessa, muuten koitan pärjätä saksalla. Tällä hetkellä kun sanavarastoni on vielä aika rajoittunut,  enkä todellakaan mitään syvällisempää keskustelua ymmärrä saksaksi.