Hadamar Memorial

Torstaina koulupäiväni jälkeen päätettiin toteuttaa host-äitini kanssa kauan suunnittelemani reissu Hadamariin. Kuulin saksanopettajaltani, että vain 20 minuutin päästä kotoani sijaitsee yksi Saksan T4-eutanasiaohjelman toimeenpanopaikoista, jossa siis toisen maailmansodan aikana surmattiin yli 15 000 ihmistä. Historiasta, ja varsikin holokaustista kiinnostuneena haluisin tietenkin päästä käymään tuolla, ja mieleenpainuva paikka todella olikin kyseessä. T4-ohjelma oli siis osa holokaustia, mutta pääasiassa Hadamarissa murhattiin psyykkisesti sairaita ihmisiä lapsista vanhuksiin. Myös juutalaisia tai puolijuutalaisia surmattiin, minkä huomasi siitä, että muistomerkeille ja kaasukammion ovelle oltiin tuotu pyöreitä kiviä. Se on kuulemma heidän tapansa, tuoda sellainen kivi paikkaan jossa on kuollut juutalainen ihminen. Surmat pyrittiin tekemään saksalaisilta salassa, mutta esimerkiksi tuolla Hadamarin kylässä kaikki olivat kuulemma tienneet paikan todellisesta tarkoituksesta, sillä kaupungin läpi ajoi päivittäin tummennetuin ikkunoin varustettuja busseja, ja pian niiden perille saapumisen jälkeen alkoi psykiatrisen sairaalan piipuista tulla mustaa savua. 

Salainen kirje Hitleriltä Hadamarin lääkäreille, jossa tämä antaa heille luvan murhata psyykkisesti sairaita ihmisiä. Syynähän tälle siis oli, että psyykkisesti sairaiden ihmisten hoitaminen maksoi paljon Saksalle, ja varsinkin sodan aikana budjettia näille asioille pienennettiin todella paljon. Psyykkisesti sairaita myös pakkosteriloitiin, sillä ajateltiin etteivät he olleet kykeneviä tuottamaan Saksalle hyödyksi olevia, terveitä lapsia. 

Ensin (koska emme löytäneet sisäänkäyntiä sairaalalle) kävimme katsomassa isoa latoa, jonne bussit lähialueiden psykiatrisista sairaaloista ajoivat Hadamariin päästyään. Tänne saapumisen jälkeen ihmisillä oli elinaikaa enää vain puoli tuntia, sillä suoraa perille saavuttuaan heidät vietiin kaasukammioihin.

Kaasukammio sijaitsi kellarissa, jossa oli läkähdyttävän kuuma ja huono ilma. Siellä emme kauaa pystyneet olemaan, sillä paikka oli (ymmärrettävästä syystä) todella etova ja sinne mentyään alkoi heti ahdistamaan. 

Lyhyt käännös: Tammikuusta elokuuhun 1941 tässä tilassa murhattiin yli 10 000 ihmistä Kohlenmonoxyydillä. Kaasuputket olivat vain metrin korkeudessa ja niiden avulla kaasu päästettiin huoneeseen. Itse kaasukammio oli 12 neliön kokoinen suihkutilan näköinen huone, josta poistettiin alkukesästä 1942 kaasuputket ja ilmaaeristävät ovet eikä sitä sen jälkeen enää käytetty. Sen jälkeen ihmisiä käytettiin lääketieteellisiin kokeisiin jotka johtivat kuolemaan, tai he nääntyivät nälkään.

Hadamariin saapumisen jälkeen ihmiset tutkittiin pikaisesti, ja heihin merkattiin jälki jos heidän aivoistaan haluttiin lisätutkimuksia tai jos huomattiin että ihmisellä on kultahampaita, jotka pitää repiä pois. Kuvassa tutkimuspöytä.

Lattia oli kulunut noissa kohdissa, koska kaasutuksen jälkeen ne ihmiset vaan liu'utettiin tota kostutettua kohtaa pitkin poltettaviksi uuneissa, jotka oltiin onneksi hävitetty paikalta. 

Mensch, achte den Menschen = Ihminen, kunnoita ihmisiä

Muistomerkki kaikille T4-eutanasiaohjelmassa kuolleille Hadamain hautausmaalla.

Erittäin kummallista ainakin mun mielestä muuten oli, että Hadamarissa on edelleenkin psykiatrinen klinikka ja vieläpä samassa rakennuksessa, jonka kellarissa ne kaasukammiot olivat! Mä ainakin ajattelisin, että jos mulla alkais mielenterveys horjumaan niin en todellakaan haluaisi lähelle tollaisen historian omaavaa paikkaa, hoitoon. Hautausmaan vieressä oli myös uusi psykiatrinen sairaala, jossa pidetään ilmeisesti hieman vaikempia tapauksia. Paikka oltiin aidattu korkealla aidalla, jonka yläpuolella meni vielä piikkilankaa. Aidan eteen oltiin jokaisessa kohdassa laitettu jotain peittämään näkymä sairaalalle, mutta välillä sieltä kuului jotain kuulutuksia ja yhdessä vaiheessa jonkun huutokin. Se oli kyllä varsin kummallinen paikka. 

Koska paikka sijaitsee sen verran lähellä, uskon meneväni sinne vielä joku päivä uudelleen. Olimme varanneet aikaa kiertelylle reilu pari tuntia, mutta koska informaatiota kummallakin kielellä oli niin paljon, en todellakaan ehtinyt kaikkea käydä läpi. Sain henkilökunnalta englanninkielisen oppaan, josta ehdin lukea ehkä parikymmentä ekaa sivua, kun taas saksankielisiä kertomuksia mm. potilaiden elämästä, en ehinyt käydä läpi ollenkaan. Tulen myös varmaan käymään siellä historian pääainekurssini kanssa, sillä monet hissanryhmät lähialueilta tekevät opintokäyntejä Hadamariin.

Finnishe Essen

Heippa!
Viime lauantaina päätin vihdoin ryhdistäytyä kokkailujen suhteen ja viimeinkin tehdä jotain suomalaista ruokaa host-perheelleni. Mun kokkailut täällä ollessani on ollut lähinnä pastan keittämistä tai nuudeleiden veteen laittamista ja muutenkin oon ollut tosi laiska keittiöapulainen. Lauantaina päätin sitten haukata aivan liian suuren palan ja tehdä kaiken alkuruuasta jälkiruokaan. Lopputulos oli, että korvapuusteja en ehtinyt tehdä ollenkaan, sillä pelkästään näiden kahden kokkaamiseen meni ihan tolkuttomasti aikaa. Karjalanpiirakoista unohdin myös suolan puuronkeittovaiheessa panikoidessani ja sen takia piirakat maistuivat hieman oudoilta. Perisuomalaisesta makaronilaatikostani ei tullut kovin perisuomalaista kierrepastan, soijan ja meksikolaisen kasvissäilykkeen takia, mutta maistui ihan hyvälle ja koska hosteilla ei ole mitään hajua miltä oikean makaronilaatikon pitäisi maistua, he pitivät mun teosta ihan hyvänä.

Oltiin koko perhe niin nälkäisiä makaronilaatikkoa syödessä, että kuvat ehdin napata vasta suurimman nälän ollessa jo poissa. Haha, no hyvä että maistui. :)

Illalla menimme katsomaan Hollerissa asustelevien miesten yhtyeen, jossa eka ja kolmas host-isäni laulavat, kymmenenvuotisjuhlakonserttia. Konsertti oli Hollerin kapakassa, joka oli tupaten täynnä porukkaa ja kaikki siis ihan vaan heitä katsomassa. Ilta sisälsi stand-uppia, tarinoita, musiikkia ja paljon yhteislaulantaa. Konsertin jälkeen tarjoilin maistiaisia karjalanpiirakoistani, tapasin kolmansien hostvanhempieni vanhimman pojan ja hänen tyttöystävänsä, juttelin monien ihmisten kanssa ja vasta kolmen aikaan yöllä tulimme takaisin kotiin ja minä tietenkin väsyneenä menin suoraa nukkumaan muiden vielä jatkaessa juttelua yläkerrassa. Taisi silti olla oma henkilökohtainen ennätykseni täällä valvomiselle, sillä usein menen nukkumaan ennen kymmentä ollessani jo silloin tosi poikki.

At the Moment:

Eilisen pitkästä aikaa suomikavereiden kanssa juttelun ja sen tuoman ikävän ja lämmityssysteemin ollessa rikki jo toista päivää tuntui kaikki olevan ihan surkeasti. Tänään kotiin tullessani lämmitys toimi taas, hostmama oli tehnyt maailman parhaita täytettyjä paprikoita kera lemppariteen ja liikkatunnillakin Bayer-testi meni aikaisempia kertoja paljon paremmin. Silloin heräsin taas tähän ihanaan tunteeseen: onnellisuus. Kun tuntuu, että elämässä kaikki on kaikin puolin kohdallaan ja tuntee olevansa juuri siinä paikassa missä sillä hetkellä pitäisikin olla.

Lämmin peitto, kynttilänvalo, vihdoin siisti huone, äitin lähettämät Mariannet, joulutunnelma kaupoissa, litroittain lemppariteetä hostmaman kanssa samalla rupatellen, kyydin saaminen bussilla kulkemisen sijaan, pitkästä aikaa vähän energisempi olo, pienten jouluostosten teko, paikka jota voin kutsua kodiksi täällä Saksassa, vanhat lempparisaappaat jalassa lämmittämässä, koulussa porukkaan kuuluminen ja melkein kaiken ymmärtäminen, silloin tällöin erittäinkin koomiset väärinymmärrykset kielen kanssa joille sitten nauretaan makeasti loppupäivä, Greyn Anatomia saksaksi...

Siinä vain pieni osa asioista jotka tekevät musta onnellisen tai piristävät huonoina hetkinä täällä ollessani.

Myös nämä pienet materialistiset hankinnat tältä päivältä tekevät minut onnelliseksi. Seuraavaksi aijon nimittäin käpertyä tämän lämpimän talvipeittoni alle suklaarasvalta tuoksuvana ja vielä hetken polttaa noita maailman ihanimpia kimaltelevia mandariinikynttilöitä, jonka jäkeen nukun kunnon yöunet ja huomenna aijon olla valittamatta tai kitisemättä mistään.

-Vaikka saksan tunnilla kaikki ei onnistuisikaan ekalla yrittämällä tai vaikka välkällä olisikin kylmä.

Tällaiset päivät tekee niistä vaihtovuoden huonoistakin päivistä helposti ylitsepäästäviä. 

Koulueroavaisuuksia

Hellurei, nyt aattelin et on vihdoin aika kirjottaa postaus tästä saksalaisesta koulusta ja sen eroista suomalaiseen kouluun ja muutenkin vähän pohjustaa tota mun ainaista kouluvalitusta. Miksi siis en oikein pidä tästä koulusysteemistä täällä ynnä muuta. Koitan keksiä myös hyviä puolia ja muutenkin olla valittamatta koko ajan. Oon keräillyt näitä juttuja vaihdon alusta alkaen kalenteriini ja lisäillyt niitä aina uuden asian huomattuani tai keksimällä keksinyt lisää jos tunneilla on ollut tylsää.
Tänään sain muuten ison kuvausinspiraation pitkästä aikaa, ja nyt on jo valmiina kuvat ainakin kahteen seuravaankin postaukseen mun arjesta täällä ja niistä ostoksista, joita on kyllä tullut tehtyä ihan laittoman paljon. Toisaalta, kerranhan täällä vaan ollaan ja sitten myöhemmin tulisi kaduttamaan jos ei jotain hankkisi kun Suomessa kuitenkin joutuu liikkumaan aika samoissa vaatteissa kun kaikki muutkin. Tänä vuonna voin hamstrata kamalan kasan vaatteita ja sitten seuraavina vuosina pystyn olemaan vähän uniikimpi kun kaikki ei olekaan H&Mästä tai GinaTricotista ostettua. 

EROJA:

• Saksassa koulu otetaan paljon enemmän tosissaan kuin Suomessa; ihan jokainen haluaa jatko-opiskella yliopistossa, läksyjä tehdään monta tuntia ja pienestäkin ryhmätyöstä otetaan tosi isot paineet.
• Silti porukka saa yleisesti ottaen huonompia numeroita kuin Suomessa, ainakin näissä ekoissa isoissa kokeissa koko luokka on menestyny aina tosi surkeesti vaikka kaikki kirjottaa kokeissa kynät sauhuten sen kaks tuntia. 
• Suomessa esitelmää pitäessä katsekontatki pitää olla yleisössä ja muistilapussa saa olla vaan niitä avainsanoja muistuttamassa pääpointeista mistä pitää puhua, täällä taas esitelmää pitäessä näillä on hullu kasa pieniä paperilappuja joissa on sanatarkasti esitelmä suunniteltuna alkusanoista kiitokseen.
• Täällä jokaisella on koulussa iso kansio mukana, jonne sitten laitetaan jokaisen aineen monisteet ja muistiinpanot yms. Tästä ideasta mä tavallaan pidän, mutta musta ne kansiot on vaan jotenkin tosi isoja ja kömpelöitä, joten ite ostin tollaisia muovitaskuja joita säilytän kulmalukkokansiossa joka mahtuu reppuun. Ei sitten sateella tarvitse stressata niiden papereiden puolesta, vaikka monet tuntuukin käyttävän noita kansioita enemmänkin sateenvarjona kuin että stressaisivat papereiden kastumisesta. Musta on kuitenkin tullut paljon järjestelmällisempi noiden muovitaskujen myötä!
• Ainakin mun koulussa on huomattavasti vähemmän aineita kuin suomalaisessa lukiossa. Psykologia, filosofia, terveystieto, etiikka, (taideaineet), puuttuu kokonaan.
• Puhelinkielto koulussa, samoin kuvaamiskielto kamerallakin ilman opettajan lupaa. Oppilaat myös tottelee tuota sääntöä, enkä oo kun ehkä kerran nähnyt jonkun käyttävän kännykkää koulussa.
• Opettajia teititellään. Monissa maissahan noin tehdään ja myöskin täällä Saksassa. Oon jo ihan tottunut teitittelemään opettajia ja varmaan Suomeen tullessani tuntuu tosi oudolta voida kutsua opettajaa etunimellä tai vaikka lempinimelläkin jos siltä tuntuu.

• Jokaisessa Bundeslandissa on eri kirjat, ja kuten näkyy niin mun kaikissa kirjoissa lukeekin Rheinland-Pfalz.
• Koulujärjestelmäkin on ihan erilainen jokaisessa Bundeslandissa. Kouluvuosia on 12-13, riippuen siis ihan osavaltiosta missä opiskelet ja Abitur (näiden yo-kokeet) on kanssa ihan erilaisia.
• Pulpetit on aina jossain muodostelmassa niinkun Suomessa ala-asteella.
• Ryhmät paljon pienempiä; 10-20 oppilasta
• Tietotekniikka koulussa: tietokoneluokka, jossa 2000-luvun alun tietokoneita joista hyvällä tuurilla kaks toimii. Tunneilla piirtoheittimet jolle heijastetaan kalvoilta tietoa. Esitelmiä tehdessä ei siis panosteta hienoon Powerpoint- tai Prezi -esitelmiin vaan hienoihin kalvoihin.
• Ehkä yhdessä luokassa on sellainen heijastusjuttu, että tietokoneella näkyvän kuvan saa sinne nähyviin.
• Liitutaulukin on tullut tutuksi. Opettajilla mukana omat liidut aina eikä luokassa oo yhtäkään liitua valmiina. Joku opettajista joutuu aina tunnin alussa pyyhkiin taulun ja toinen kuivaa sen sellasella suihkukaapimella (XD?)
• Jos opettaja ei oo koulussa, tunnit on peruttu koska sijaisia ei ikinä ole.

• Kaikki kirjoittaa mustekynällä. Sellaisella, joita oon ennen nähnyt vaan jossain elokuvissa. Alussa halusin ostaa kanssa sellaisen, mutta ne maksaa varmaan 20e se itse kynä ja musteet vielä päälle niin jäi ostamatta.
• Kukaan ei kirjoita lyijykynällä, vaan joko mustekynällä tai vaihtoehtoisesti (oikeastaan pelkästään minä) jollain nomaalilla kuulakärkikynällä ja sitten "kumitus" tapahtuu sellaisella valkoisella teipillä jolla peitetään virheet. On muuten vaikea vehje.
• Tuntiaktiivisuus vaikuttaa ihan hirveästi numeroon. Meijän koulussa paras numero on 15 ja huonoin 0, ja jos oot tosi viisas muttet viittaa niin saat maksimissaan 4. Jos taas viittaat ja sanot jotain ihan idioottia koko ajan, saat silti ainakin kympin.
• Porukka siis viittaa ihan kamalasti. Yleensä seuraavan puheenvuoron antaa se, joka vastasi viimeksi. Opettaja myös suoraa arvostelee oliko kommentti hyvä vai ei ja tuliko siitä lisäpisteitä vai ei.
• Ainakin Kalliossa on hirveesti koulujuhlia; nasut, potkiaiset, wanhat ja kaikki Kallion omat jutut halloweenista opettajien konsertteihin vikoina koulupäivinä. Täällä sellaisia kouluaikana tapahtuvia juttuja ei oo yhtään. Nyt kuitenkin ennen joulua meijän koululaiset järjestää kahetkin isot bileet, joista eka on tänään ja oon menossa sinne.
• Tunnit 45 minuuttia, jonka jälkeen 5 tai 15min välitunti. Pidemmät välkät pitää aina olla ulkona. Ruokavälkkä (Mittagspause) vasta 13:05 jälkeen, jolloin mulla yleensä loppuukin koulu.
• Täällä kuitenkin syödään jokaisella välkällä leipää.
• Tunneilla ei saa syödä, joskus jopa ei juoda eikä käydä vessassakaan.
• Koulu loppuu melkein jokaisena päivänä jo 13:05 tai viimeisintään 15:15, mutta tarkoituksena onkin että niihin läksyihin pitää sitten kuluttaa loppupäivä.
• Koulussa on joku muoti-ilmiö ostaa maitoautomaatista (kyllä, kuulitte oikein; meillä ei oo cokisautomaattia vaan maitoautomaatti) maitotetra välkälle juotavaks. Perusmaidon lisäksi sieltä saa banaanimaitoo, mansikkamaitoo, päärynämaitoo ja kaakaota. En innostu. 

Asioita, joita ilman en pärjäisi päivääkään Saksalaisessa koulussa:

Kalenteri, josta on tullut mulle tänä vuonna tärkeämpi kuin ikinä ennen koska en saa käyttää puhelinta. Kirjoitan ylös asiat, joita pitää tehdä, postausideoita, sanoja jotka pitää tarkistaa sanakirjasta, esitelmäideoita, kokkausideoita, myös vähän päiväkirjamaisesti fiiliksiä jokaisesta päivästä... Kirjoitan tänne ihan kaiken. Sanakirjaa ilman en myöskään pärjäisi, vaikken sitä päivällä tarvitsisikaan niin sen on silti pakko olla repun pohjalla kannustamassa mua puhumaan lisää saksaa jokaisena päivänä, Tylsinä hetkinä sitä on myös kiva selailla ja lukea uusia sanoja.

Eväsrasia, jossa myslipatukka, leipää ja joku pieni makea herkku. Euro juustobretzeliä varten ja bussilippu kouluun ja sieltä takaisin pääsemistä varten. Toisaalta useimpina päivinä matkustan pummilla, sillä kasin aamuina tai kuudennen tunnin jälkeen päästessä bussiin vaan rynnätään eikä kukaan siinä vaiheessa tarkista lippuja. Joudun omistaa rahoistani noi bussiliput ostamaan joten kuljen sitten ennemmin pummilla kuin leimaisin sen vapaaehtoisesti. 

Zweite Ferienwoche

Toinen lomaviikko hurahti silmänräpäyksessä. Miksi koulupäivät ei voi kulua yhtä nopeasti, sitä mä vaan mietin..? No anyways, loma oli kyllä tosi huippu ja toiminnantäytteinen vaikka alkuun pelottikin että joutuisin kummatkin viikot kotona yksikseen hengailemaan. Onneksi näin ei käynyt ja loman aikana ehdinkin tutustua moniin uusiin tyyppeihin Dortmundissa ja täällä Montabaurissa. Maanantaina olin Montabaurissa kahvittelemassa kaverin kanssa, tiistaina kävin ekaa kertaa elokuvissa täällä ollessani. Kävin katsomassa Maiken ja parin muun kaverin kanssa Maze Runner -scifileffan josta en kyllä paljoakaan tajunnut. Tulipahan koettua ja halpaa oli sekin lysti. Keskiviikkoaamuna mentiin Hostäitin ja jonkun toisen rouvan kanssa aamulla lenkille, jonka seurauksena sain elämäni pahimmat rakot kumpaankin jalkaani. Ilmeisesti taas lääkärireissu tiedossa ensi viikolla näiden takia. Illalla pakkasin kamojani torstain Frankfurtin reissua varten, jonne siis suuntasin OneRepublicin keikalle Kiara seuranani. Jäin yöksi Frankfurtiin ja aamulla aikaisin tulin takaisin Montabauriin.

1. Ihana ystäväni, Ina, teki mulle jälleen yksi päivä koulussa kampauksia. Pieni mainostus tähän väliin, että hänen taidonnäytteitään voi katsella Instagramissa nimellä @braiding_witch

2. Siinä se kaunis Schloss Montabaur taas on.

3. Joululaulujen kuuntelua ja vertailua Rotarikokouksessa esitettäväksi. Mulla oli ilmeisesti vähän erilainen käsitys joululauluista kuin hostisällä, sillä päädyttiin "On hanget, korkeat, nietokset" -biisiin sen ollessa Sibeliuksen (Hämeenlinna jee) tekemä ja hieman vähemmän melankolisempi kuin noi mun vaihtoehdot.

4. Yksi varmaan kymmenestä uudesta collegepaidastani jonka olen täältä ostanut.

5. Kaunis päivä Senchiedin leikkipuistossa pari viikkoa sitten.

6. Tämän päivän ohjelma. Oon täällä ollessani löytäny mm. Sunrise Avenuen ihan uudestaan koska koko Saksa tuntuu rakastavan heitä. Siinäkin yks kenen keikalle pitää täällä ollessa päästä!

Paholainen, linnunpelätin, prinsessa ja noita

Perjantaina suoraa bussini saavuttua Montabauriin lähdin Inalle halloweenbileisiin/neidin synttäreille. Koko talo oltiin koristeltu kuin suoraa jostain Jenkkihalloweenleffasta kaiverrettuja kurpitsoja myöten. Syötiin Halloweencupcakeja, laittauduttiin monta tuntia, syötiin ja juotiin hyvin ja illalla lähdettiin juhlimaan Unikat-nimiseen paikkaan Halloweenia. Täällä saa siis 16-18 -vuotiaat olla clubeilla 00 asti, jonka jälkeen tarvitsee vanhempien luvan (passikopio, oma passi, clubin virallinen lupalappu vanhempien käsialalla täytettynä..) jos haluaa jäädä pidemmäksi aikaa. Ja tämäkin vain erittäin harvoilla clubeilla. Me kuitenkin lähdettiin jo 00 kotiin ja seän sopi minulle erittäin hyvin ollessani nimittäin pikkuisen väsynyt keikasta ja muutenkin hyvästä viikosta.

Tässä vielä kuvaa perjantai-illan kampauksesta. Ina halusi tehdä jonkun updo-kampauksen ja siitä sitten keksiittiin että voisin olla prinsessa. Kruunu päähän, glitterlakkaa hiukset täyteen ja ei kun menoksi!