Syvällisempä pohdintaa

Hallo!

Eilen tuli kuukausi täyteen täällä Saksassaoloani. Helppoa ei todellakaan ole tämän ekan kuukauden aikana ollut, mutta kertaakaan en ole Suomeen tosissani halunnut lähteä. Koti-ikäväkään ei onnekseni ole painanut ollenkaan, sillä pidän paljon yheyttä perheeseeni ja jonkin verran myös kavereihin. Uskon etten missään vaiheessa sinänsä tule suurta ikävää potemaankaan *koputtaa puuta* sillä tiedän kaikkien mulle tärkeiden ihmisten olevan vain muutaman tuhannen kilometrin päässä, ja tarvittaessa pääsen takaisin parissa tunnissa jos sellainen tilanne tulisi. Tunteet menee jokaisena päivänä ihan mieletöntä vuoristorataa; Illalla saatan olla valmiina pakkaamaan laukut ja vaihtamaan maisemaa (lähinnä täältä kylästä pois), kun taas aamulla (ainakin viikonloppuisin kun ei tarvitse herätä 6:24) taas saatan rakastaa tätä maata sydämmeni pohjasta. Ongelmilta en kuitenkaan ensimmäisen kuukauden aikana välttynyt.
Tän postauksen kuvina on täältä lähiympäristöstä tänään räpsimäni kuvat. Kuten nääte, täällä on vielä ihan kesäkelit.

Ensimmäinen ongelmakohta ainakin usein mulle tuntuu olevan tän paikan sijainti. Suurin osa mun piirin, 1810:n vaihtareista asuu Kölnin ympäristössä ja viikonloppuisin he usein tapaavat toisiaan milloin mitä puuhaillen. Itse asun eri osavaltiossa, piirin ihan rajalla oikeastaan ilman muita vaihtarikavereita. Mulla menee Kölniin melkein pari tuntia junalla ja junat on täällä tosi kalliita. Tuntuu siis välillä, että missaan tärkeän osan tähän vaihtoon kuuluvasta muihin vaihtareihin tutustumisesta, kun en koskaan pääse minnekään. Hommaa ei yhtään helpota se, että esim. siellä päin asuvilla alkoi syysloma tänään, ja mulla vasta parin viikon päästä kun muut ovat jo takaisin koulussa. Toisaalta luokallani oleva tyttö, joka oli viime vuoden Perussa Rotareiden kautta sanoi, että näin on parempi sillä nyt "joudun" oikeasti tutustumaan saksalaisiin ihmisiin enkä vain muihin vaihtareihin. Tämä pitää kyllä erittäin hyvin paikkaansa, ja ainakin opin saksaa nopeammin.
Alkuviikosta sain myös kokea Rotarisääntöjen kurjuuden, kun en saanut lupaa lähteä Oktoberfesteille muiden vaihtareiden kanssa Kölniin. Olen kuulemma liian nuori ja Köln on liian suuri kaupuki minulle. Tiesin kyllä jo ennen tänne tuloani, että luvan kysyminen jokaiseen reissuun yms. tulee ärsyttämään minua suuresti, ja niin se on kyllä ollutkin. Kuitenkin täytän parin kuukauden päästä 18 ja olen asunut omillani melkein kaksi vuotta, jona sain aika vapaasti päättää menemisistäni. Täällä iälläni ei kuitenkaan ole mitään väliä ja säännöt ovat tiukat ja niitä on noudatettava. Kuitenkin ärsyttää ihan järjettömästi, sillä olin niin innoissani lähdössä Oktoberfestia juhlimaan ja se oli Saksa Bucketlistini ensimmäinen kohta, jota en nyt pääsekään kokemaan. :(

Pari viikkoa sitten vietin viikonlopun aivan loistavassa seurassa muiden tän piirin vaihtareiden kanssa Solingenissa Inboundwochenenden muodossa. Viikonloppu sisälsi paljon tanssia (en vieläkään ymmärrä lattareiden synnynnäistä lanteidenkeikutustaitoa), pinssienvaihtoa, muihin vaihtareihin tutustumista, luonnossa liikkumista ja kaatosateessa kävelyä. En oo eläessäni nähny yhtä suuria muutoksia säässä yhden viikonlopun aikana; ensin satoi ihan kaatamalla, puolen tunnin päästä reilu 20 astetta lämmintä ja aurinko porotti täydeltä taivaalta. Mentiin tuolihissillä Solingenin läpi, käveltiin metsässä, käytiin Solingenin linnassa ja paljon muuta. Lauantaina metsäretken jälkeen mentiin syömään vohveliannokset sellaiseen pieneen ravintolaan. Siellä mun silmät alkoi yht'äkkiä turvota, enkä pystynyt pitämään niitä yhdessä vaiheessa auki melkein ollenkaan. Hieman siinä alkoi paniikki itselle syntyä ja kyyneleet valua silmistä, kun ei yhtään tiennyt mistä moinen johtui. Paljonhan mulla terveysongelmia on ollut, muttei koskaan ennen allergista reaktiota. Jes. Pahin silmien turvotus meni ohi muutamassa tunnissa, mutta illalla koko kroppani, kasvoja lukuunottamatta, meni täyteen punaisia hyttysenpiston näköisiä pilkkuja. Siinä vaiheessa mua lähdettiin viemään apteekkiin hakemaan lääkkeitä, sillä varmistuttiin siitä että kyseessä oli allerginen reaktio. Sinä iltana en sitten paljoa ehtinyt muiden kanssa olla, sillä apteekki oli kaukana, kaupungissa oli ruuhkaa jonkun juhlan takia ja ei meinattu mistään löytää parkkipaikkaa. Onneksi mukanani oli kuitenkin koko ajan ystävällinen Rotarimies, joka oli ammatiltaan lääkäri. Hän rauhoitteli mua ja valitsi oikeat lääkkeet apteekista. Eilen hän oli vielä laittanut sähköpostia host-äidilleni ja tiedustellut vointiani. Rotarit kyllä todellakin pitää huolen meistä. 

Toisin sanoen, mulla siis meni viikonloppu vähän ohi noiden allergoiden ja niistä murehtimisen takia. Onneksi ehdin kuitenkin perjantaina pitää hauskaa lauantainkin edestä, ja vielä tänä vuonna meillä on toinenkin tuollainen viikonloppu. Se sattuu olemaan samana viikonloppuna, kuin Suomen itsenäisyyspäivä, Team Suomi aikoo opettaa ihmiset laulamaan Maamme-laulua ja muutenkin pistää koko porukan juhlistamaan meidän rakasta Suomeamme. ♥

Tuolla Solingenissa meille järjestettiin myös pienimuotoinen Saksan koe, jonka avulla haluttiin selvittää se lähtötilanne, missä meidän kielitaitomme tällä hetkellä on. Mä olin hieman etukäteen jännittänyt tuota koetta, mutta ihan turhaan. Meidän tehtävänä oli puhua oikeastaan mistä vaan, selittä lehtiartikkelin kuvien tapahtumia ja kirjoittaa pari lausetta hostperheestämme. Saatiin myös itse valita ryhmät, ja mun ryhmään kuului suomalainen Olli ja georgialainen Zura. Osataan kaikki keskivertoa paremmin saksaa, joten saatiin keskustelu sujumaan hyvin, ja loppupeleissä puhuttiinkin varmaan puolet kauemmin kuin muut siellä "kokeessa". Kokeen siitä teki se, että meidän mukana istui joku paikallisen Rotaryklubin mies, joka kuunteli, kyseli muutamia kysymyksiä ja seurasi viereltä muistiinpanoja tehden meidän siinä samalla puhuessa. 

Joulukuussa pidetään sitten uusi koe, jolla varmistetaan kaikkien kehittyneen saksassa omaan tasoonsa nähden. Mulla olisi tavoitteea puhua sujuvaa saksaa siihen mennessä. Vaikka siihen vain reilu pari kuukautta aikaa on, huomaan kehittyväni joka päivä huimasti ja ymmärtäväni päivä päivältä enemmän asioita koulussa ja kotona. Edelleen turvaudun englantiin varsinkin vakavammista aiheista puhuttaessa, muuten koitan pärjätä saksalla. Tällä hetkellä kun sanavarastoni on vielä aika rajoittunut,  enkä todellakaan mitään syvällisempää keskustelua ymmärrä saksaksi.