Hadamar Memorial

Torstaina koulupäiväni jälkeen päätettiin toteuttaa host-äitini kanssa kauan suunnittelemani reissu Hadamariin. Kuulin saksanopettajaltani, että vain 20 minuutin päästä kotoani sijaitsee yksi Saksan T4-eutanasiaohjelman toimeenpanopaikoista, jossa siis toisen maailmansodan aikana surmattiin yli 15 000 ihmistä. Historiasta, ja varsikin holokaustista kiinnostuneena haluisin tietenkin päästä käymään tuolla, ja mieleenpainuva paikka todella olikin kyseessä. T4-ohjelma oli siis osa holokaustia, mutta pääasiassa Hadamarissa murhattiin psyykkisesti sairaita ihmisiä lapsista vanhuksiin. Myös juutalaisia tai puolijuutalaisia surmattiin, minkä huomasi siitä, että muistomerkeille ja kaasukammion ovelle oltiin tuotu pyöreitä kiviä. Se on kuulemma heidän tapansa, tuoda sellainen kivi paikkaan jossa on kuollut juutalainen ihminen. Surmat pyrittiin tekemään saksalaisilta salassa, mutta esimerkiksi tuolla Hadamarin kylässä kaikki olivat kuulemma tienneet paikan todellisesta tarkoituksesta, sillä kaupungin läpi ajoi päivittäin tummennetuin ikkunoin varustettuja busseja, ja pian niiden perille saapumisen jälkeen alkoi psykiatrisen sairaalan piipuista tulla mustaa savua. 

Salainen kirje Hitleriltä Hadamarin lääkäreille, jossa tämä antaa heille luvan murhata psyykkisesti sairaita ihmisiä. Syynähän tälle siis oli, että psyykkisesti sairaiden ihmisten hoitaminen maksoi paljon Saksalle, ja varsinkin sodan aikana budjettia näille asioille pienennettiin todella paljon. Psyykkisesti sairaita myös pakkosteriloitiin, sillä ajateltiin etteivät he olleet kykeneviä tuottamaan Saksalle hyödyksi olevia, terveitä lapsia. 

Ensin (koska emme löytäneet sisäänkäyntiä sairaalalle) kävimme katsomassa isoa latoa, jonne bussit lähialueiden psykiatrisista sairaaloista ajoivat Hadamariin päästyään. Tänne saapumisen jälkeen ihmisillä oli elinaikaa enää vain puoli tuntia, sillä suoraa perille saavuttuaan heidät vietiin kaasukammioihin.

Kaasukammio sijaitsi kellarissa, jossa oli läkähdyttävän kuuma ja huono ilma. Siellä emme kauaa pystyneet olemaan, sillä paikka oli (ymmärrettävästä syystä) todella etova ja sinne mentyään alkoi heti ahdistamaan. 

Lyhyt käännös: Tammikuusta elokuuhun 1941 tässä tilassa murhattiin yli 10 000 ihmistä Kohlenmonoxyydillä. Kaasuputket olivat vain metrin korkeudessa ja niiden avulla kaasu päästettiin huoneeseen. Itse kaasukammio oli 12 neliön kokoinen suihkutilan näköinen huone, josta poistettiin alkukesästä 1942 kaasuputket ja ilmaaeristävät ovet eikä sitä sen jälkeen enää käytetty. Sen jälkeen ihmisiä käytettiin lääketieteellisiin kokeisiin jotka johtivat kuolemaan, tai he nääntyivät nälkään.

Hadamariin saapumisen jälkeen ihmiset tutkittiin pikaisesti, ja heihin merkattiin jälki jos heidän aivoistaan haluttiin lisätutkimuksia tai jos huomattiin että ihmisellä on kultahampaita, jotka pitää repiä pois. Kuvassa tutkimuspöytä.

Lattia oli kulunut noissa kohdissa, koska kaasutuksen jälkeen ne ihmiset vaan liu'utettiin tota kostutettua kohtaa pitkin poltettaviksi uuneissa, jotka oltiin onneksi hävitetty paikalta. 

Mensch, achte den Menschen = Ihminen, kunnoita ihmisiä

Muistomerkki kaikille T4-eutanasiaohjelmassa kuolleille Hadamain hautausmaalla.

Erittäin kummallista ainakin mun mielestä muuten oli, että Hadamarissa on edelleenkin psykiatrinen klinikka ja vieläpä samassa rakennuksessa, jonka kellarissa ne kaasukammiot olivat! Mä ainakin ajattelisin, että jos mulla alkais mielenterveys horjumaan niin en todellakaan haluaisi lähelle tollaisen historian omaavaa paikkaa, hoitoon. Hautausmaan vieressä oli myös uusi psykiatrinen sairaala, jossa pidetään ilmeisesti hieman vaikempia tapauksia. Paikka oltiin aidattu korkealla aidalla, jonka yläpuolella meni vielä piikkilankaa. Aidan eteen oltiin jokaisessa kohdassa laitettu jotain peittämään näkymä sairaalalle, mutta välillä sieltä kuului jotain kuulutuksia ja yhdessä vaiheessa jonkun huutokin. Se oli kyllä varsin kummallinen paikka. 

Koska paikka sijaitsee sen verran lähellä, uskon meneväni sinne vielä joku päivä uudelleen. Olimme varanneet aikaa kiertelylle reilu pari tuntia, mutta koska informaatiota kummallakin kielellä oli niin paljon, en todellakaan ehtinyt kaikkea käydä läpi. Sain henkilökunnalta englanninkielisen oppaan, josta ehdin lukea ehkä parikymmentä ekaa sivua, kun taas saksankielisiä kertomuksia mm. potilaiden elämästä, en ehinyt käydä läpi ollenkaan. Tulen myös varmaan käymään siellä historian pääainekurssini kanssa, sillä monet hissanryhmät lähialueilta tekevät opintokäyntejä Hadamariin.