Side by side or miles apart, we are sisters connected by the heart.

Vieläkin tulee pala kurkkuun näitä viikonlopun kuvia katsellessa. Aika meni aivan liian nopeasti ja koko viikonloppu oli varmaan yksi mun täällä oloni parhaista. Ei sitä vaan pysty vielä yhtä hulvattomaan huumorointiin saksaksi, joten suomen puhuminen ja vieläpä ihan kasvotusten rakkaan pikkusiskoni kanssa oli kyllä oikeasti mahtavaa aikaa. Sunnuntaina kuitenkin jo jouduimme sanomaan jälleen heipat vielä puoleksi vuodeksi, ja koko päivä menikin sitten itkiessä ja koti-ikävää potiessa. Nyt olo on jo parempi, mutta eilinen oli kyllä oikeasti ihan kamala päivä. Veikkaan, että koska en ole missään vaiheessa pahemmin koti-ikävää kokenut, eilen Sannin lähdettyä se kaikki vaan jotenkin purkaantui ja koko ajalta kertynyt ikävä pääsi valloilleen. Nyt se on taas kurissa ja toivottavasti pysyykin. Mä en nimittäin montaa päivää tuollaista ikävää kestäisi.
Sanni tosiaan lensi tänne torstaina illalla, ja oltiin häntä hostien kanssa lentokentällä vastassa. Kentällä tuli pienet onnenkyyneleet tirautettua neidin astellessa porteista ulos, kun vihdoin pääsi halaamaan toista pitkän ajan jälkeen. Ajettiin meille kotiin ja illalla tehtiin avocadopastaa ja sain ekaa kertaa melkein puoleen vuoteen kunnollista ruisleipää. ♥

Perjantaina matkustettiin ensin aamulla täältä mun pikkuisesta Hollerista Montabaurin rautatieasemalle, josta otettiin puolessa tunnissa Kölniin ajanut IC-juna. Kölnissä pidettiin kolmen tunnin pysähdys lähinnä Primarkissa pyörien ja muutenkin vaan ison kaupungin menoa ihmetellen. Päivällä jatkettiin matkaa edelleen junalla Kölnistä kohti Oberhausenia, jossa sijaitsee Euroopan suurin ostoskeskus Centro, jonne suoriuduttiin mielettömän hyvin kahdestaan. En oo tosiaan kun kerran aikasemmin täällä Saksassa junalla kulkenut, mutta ehdittiin jokaiseen junaan, bussiin, metroon ja ratikkaan mihin meidän pitikin ja kertaakaan ei eksytty. Oon myös tosi ylpeä itsestäni, että uskalsin aina tarvittaessa kysyä paikallisilta apua.

Lauantaina otettiin ADAC Postbussilla (Saksan Onnibus) suunnaksi täältä Montabaurista Frankfurt, jossa vietettiin jälleen varsin shoppailuntäyteinen päivä. Päivän aikana käytiin Vapianossa syömässä, smoothieilla ja mehuilla, shoppailtiin tosiaan paljon vegaanisista nallekarkeista uusiin kenkiin, jouduttiin kunnon lumikuuron yllätetyiksi ja illalla bussin ollessa melkein tunnin myöhässä, pyörittiin vaan Frankfurtin päärautatieasemalla koska oltiin jo niin väsyneitä. Kotiin päästyämme mentiin kyllä ihan samantien nukkumaan ja nukuttiin hyvin koko yö huolimatta siitä, että host-veljeni juhli 15-vuotissynttäreitään isolla porukalla viereisessä huoneessa. Aamulla kummankin jalat olivat pikkuisen kipeät viikonlopun kävelysaldosta.

Sunnuntai tuli aivan liian nopeasti, ja jo heti aamusta jouduttiin ajamaan takaisin Frankfurtin lentoasemalle. Aamulla vielä pakkailtiin viimeiset tuliaiset ja Sanni veikin jo mukanaan osan mun täältä tekemistä ostoksista, jotta mun takaisin tullessa en joudu kolmatta matkalaukkua mukanani raahaamaan. Kentälle saavuttaessa olin koko ajan kyyneleet silmissä, ja Sannin kävellessä porteista läpi itkin ihan järjettömästi. Tavallaan puoli vuotta tuntuu varsin lyhyeltä ajalta, mutta tuntuu silti kauhealta joutua viettämään niinkin pitkä aika näkemättä todennäköisesti enää ketään suomikaveria/-perheenjäsentä ennen sitä heinäkuussa koittavaa kotiinpaluuta.